KAUPUNKIMETSÄLIIKE


Tervetuloa!


Näillä sivuilla voit tutustua kaupunkimetsäliikkeen toimintaan ja tavoitteisiin.


Kaupunkimetsäliike on yrittänyt vaikuttaa kaavoitukseen niin, että lähimetsiin ei enää rakennettaisi, vaan ne suojeltaisiin luonnonmukaisina ulkoilualueina. Olemme joutuneet huomaamaan, että asukkailla ei ole tätä nykyä mahdollisuutta vaikuttaa kaavoitukseen. Aloitimme vuonna 2008 nimien keruun kunnallista kansanäänestysaloitetta varten, koska uskomme, että riittävän joukkovoiman avulla voimme vaikuttaa kunnan päätöksiin. Kansanäänestysaloitteella olisi pyydetty Helsingin kaupunginvaltuustoa järjestämään kansanäänestys kaupunkimetsien suojelemisesta virkistys- ja luonnonsuojelualueina. Valtuusto olisi harkintansa mukaan suostunut pyyntöön tai evännyt sen.


Kansanäänestysaloitteen voi viedä kaupunginvaltuustolle, kun sen on allekirjoittanut 5% kunnan äänioikeutetuista, Helsingissä se tarkoittaa n. 25.000 asukasta. Saimme kolmessa vuodessa kokoon viidesosan vaaditusta äänimäärästä, mikä ei riitä aloitteen tekemiseen.  Haluamme kiittää teitä, jotka osallistuitte nimien keruuseen, ja jokaista allekirjoittanutta.


Kamppailu kaupunkimetsien puolesta jatkuu. Ajankohtaista tietoa löydät kaupunkimetsäblogista. http://kaupunkimetsa.blogspot.com/


Siboné Oroza